21. tammikuuta 2010

Vyyhdit..Vyyhdet..Vyyhtejä...Vyyhdin...Vyyhden.. Miten se sana toimii?

Pakkohan sitä värjäystä oli kokeilla. Eilen illalla kauppareissun jälkeen virittelin kaksi kattilaa, joihin toiseen tuli niitä sipulinkuoria ja toiseen virheää elintarvikeväriä. Jaoin ensin puhtaanvalkoisen seiskaveikan neljään suunnilleen yhtäsuureen osaan (sata kierrosta pikkupöydän jalkojen ympäri) ja heitin yhden vyyhdin sipuliliemeen ja toisen väriliemeen. Myöhemmin heitin jäljelle jääneet kaksi vyyhteä samoihin liemiin, jolloin väreistä tuli vaaleammat. Itseasiassa tuosta jälkimmäisestä sipuliliemilangasta tuli enemmänkin luonnonvalkoista, jossa on häivähdys kellertävää väriä, mutta ainakin vihreä onnistui hienosti.



Keittelyn jälkeen pistin vyyhdit (vai vyyhdet? Vaikeasti taivutettava sana) parilla puikolla kiikkumaan saunan jakkaran ja tuollaisen muovituolin väliin. Mukava etikantuoksu levisi saunan läheisyyteen märistä langoista. Tuossa siis kaikki ovat samaa lankakerää, ne on vain eri aikaan upotettu värjäysliemeen. Illalla pääsee sitten kerimään takaisin palloksi.

Taas olisi lisää lankojakin. Pitihän sitä Puroa saada kolme kerää lisää kun oli niin kivantuntuista lankaa. En tiedä yhtään millaista on käytössä, mutta ainakin sitä on tosi kiva neuloa. Väreinä siis tuota aikaisemmin ostamaani kirjavaa vaaleaa lilaa ja äidille ajattelin tehdä Revontulen kirjavasta ruskeasta, jos vain valmis huivi miellyttää. (Kuinkahan monta kertaa vielä mainitsen kyseisen huivin tässä blogissa?) Näin jälkikäteen kylläkin tuo kirjava sini-turkoosi olisi sopinut hieman paremmin, mutta onhan tuo ruskeakin nätti. Täältä muuten löytyvät nuo värit esiteltyinä.

Sain pari päivää sitten sukset ja niitä on nyt mukamasahkerasti käytelty. En ole omistanut omia suksia sitten ala-asteen, mutta avokin suksia olen kyllä joka talvi muutamaan kertaan lainannut. Kyllä tuo ensimmäinen kerta hieman otti joka paikkaan kun juoksuharrastuskin on jäänyt moneksi kuukaudeksi ja salilla olen käynyt yli kuukausi sitten viimeksi. Eilinen hiihto meni kuitenkin paljon paremmin jo. En mitään pitkiä matkoja vielä ole lähtenyt sivakoimaan, sellaiset 5-6 km kerrallaan on aivan sopiva matka. Ehkä sitten lopputalvesta enemmänkin.

 

Tältä näytti latu eilen seitsemän aikoihin illalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti